torstai 7. tammikuuta 2016

Ainolan tuoksu

ruusu, tuoksu, kukkien tuoksu, ruusuntuoksu

Hyvät tuoksut ovat aina viehättäneet ihmistä, ja iso osa kukkienkin hurmasta perustuu niiden levittämiin sulotuoksuihin. Hyvänhajuisia kasveja on myös pitkään osattu käyttää erilaisten voiteiden, suitsukkeiden ja hajusteiden valmistamiseen. Tuoksuvien tuotteiden valmistus muuttui radikaalisti toistatuhatta vuotta sitten keksityn tislauksen myötä, jolloin mahdollistui nykyisenkaltaisten hajuvesien valmistus. Tuoksujen lähteet ovat kuitenkin pysyneet pitkälti samoina, ja kukat ovat edelleen parfyymien olennainen ainesosa.

Tuoksuilla on voimakas sidos tunteisiin ja muistiin. Ilmassa leijaileva aromi kulkeutuu nenän kautta aivojen hajukeskukseen, joka puolestaan on yhteydessä tunteita säätelevään osaan. Tämän vuoksi tuoksut voivat laukaista tunnemuistin, jolloin mielikuvat, tilanteet tai tunteet palaavat tutun tuoksun myötä.

Maamme ainoan ammattiparfymööri Max Perttulan hajumuisti on ammatin koulima, sillä se kattaa noin 850 tuoksua. Ammattilaiselle pelkkä muistaminen tai tunnistaminen ei kuitenkaan riitä, vaan hän pyrkii myös analysoimaan tuoksun sisällön eli sen, mistä kemiallisista osasista tuoksu koostuu. Perttulan kehittelemissä luksusparfyymeissä noita ainesosia saattaa olla pitkälti toistasataa.

Yksi Perttulan uusimmista tuoksuista on Sibeliuksen kodin puutarhasta ja sen kukista innoituksensa saanut L'Air D'Ainola, joka julkaistiin Sibeliuksen syntymäpäivää sulostuttamaan viime vuoden joulukuussa.

Parfyymin ideoineen sellisti Jussi Makkosen Charmi-verkkokaupan sivujen kuvauksessa puutarhan kukat, tuoksut ja musiikki solmitaan somasti yhteen.

L´AIR D´AINOLA -tuoksun alkusoitto herättelee vihreillä ja viileänraikkailla tuoksuvivahteilla, jossa kaunokkien, aamukasteisen puutarhan, leikkokukkien puhtaat vivahteet johdattavat harmonisesti kohti tuoksun sielua.

Alkusoiton hälvennettyä esiin astuu runsas hienostunut pionin ja ruusujen yhteiselo jotka rauhassa ja katoamatta johdattelevat kohti tuoksun loppusoittoa freesian vivahteiden saattelemana.

Loppusoiton koittaessa herkkä ja naisellinen tuoksuorvokkien ja kurjenmiekkojen vivahde nousee valokeilaan luoden pionin ja ruusun sydäntuoksujen kanssa hienostuneen tuoksusifonian jossa kielon ja kukkien terälehtien vivahteet tuovat pehmeyttä, aistikkuutta ja pitkäkestoisuutta tälle ainutlaatuiselle suomalaiselle tuoksulle.

Alkusoitto (latvatuoksu): bergamotti, greippi, kaunokit, vihreät lehdet, aamukasteen vivahde, leikkokukat

Välisoitto (runkotuoksu): pioni, ruusu, freesia, kielon läpikuultavat vivahteet

Loppusoitto (pohjatuoksu): kirkas myski, valkoinen ambra, tuoksuorvokki, orris concrete, vadelma, kukkien terälehtien vahavivahde, sammaleen vivahteet

Miltä sinun puutarhasi tuoksuu?

2 kommenttia:

  1. Minulle puutarhassa tuoksuilla on yhtä tärkeä rooli kuin väreillä tai muodoilla. Ruusunmekko täyttyy keskikesällä tietysti ruusujen tuoksuista, mutta jo keväällä tuomen tuoksu kertoo kesän kohta tulevan. Rautatieomenapuu ja syreeni ottavat oman osansa, syksyllä tuoksujuhla päättyy omenasatoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tuoksut ovat olennainen osa puutarhaa ja sen kokemista. Muutenkin näköaistin ylivallasta on välillä hyvä päästä eroon ja nauttia (puutarha)elämästä kaikin aistein.

      Poista