maanantai 4. tammikuuta 2016

Menneen vuoden satoa, osa 1

puutarhakirja, kirja-arvostelu
Jo aiemmassa Törröttäjät-postauksessani nostin esille yhden viime vuonna viherihmistä erityisesti elähdyttäneistä kirjoista. Tuo talviasuisten ruohovartisten luonnonkasvien tunnistusopas houkuttelee monen muun hyvän kirjan tavoin seurakseen nojatuoliin, mutta - mikä taas on harvinaisempaa - myös ulkoilmaan tutkailemaan kuihtuneita korsia ja lumihuppuisia siemenkotia.

Vuoden 2015 puutarhakirjojen satolaarissa on sekä uutta että vanhaa, ajankohtaista että ajatonta asiaa. Puutarhanhoidon yleisiin perusteisiin ja toisaalta puutarhatilojen koristeluun keskittyvään kirjallisuuteen en tällä kertaa tartu.

Kirjapinoni alimmainen teos on Poikilo-museoiden julkaisema Maasta luotua - Menneen ajan puutarhoista biotaiteeseen. Julkaisu liittyy Kouvolan taidemuseon kesän 2015 Puolivilli puutarha -näyttelyyn, jossa pohdittiin ihmisen ja luonnon moninaista, muuttunutta ja yhä muuttuvaa suhdetta. Biotaide, metsä, sähköiset linnut, synteettinen biologia, kartanopuutarha, kasvimassat, myytit ja teknologia - millaista on luonto, millaista  puutarha, millaisena ihminen ne näkee tai haluaa nähdä? Näyttelyn lailla myös Maasta luotua -näyttelyjulkaisun artikkelit lähestyvät puutarhojen ja puutarhataiteen olemusta eri näkökulmista. Ääneen pääsevät niin maisemantutkimuksen ja kasvinjalostustieteen professorit kuin yhteisöpedagogi ja taiteilija. Monialaiset ja moniääniset tekstit kumpuavat kuitenkin samasta lähteestä, ihmisen toiminnasta luonnossa sekä ihmisen, puutarhojen ja luonnon kolmiyhteydestä.

Seuraava kirja, Heidi Haapalahden, Suvi Lehtosen ja Teija Tuiskun Lavatarhuri, palauttaa filosofisista pohdinnoista tukevasti maan pinnalle. Kannen alaotsikko Kasvata satoa viljelylaatikossa kertoo olennaisen kirjan sisällöstä. Paksu paperi, väljä taitto ja fiilistelykuvat liittyvät puutarhakirjoissakin harmittavan usein hieman höttöiseen sisältöön, josta kuultaa läpi omakohtaisen kokemuksen vähäisyys. Tämän kirjan tekstien kirjoittajat ovat kuitenkin selvästi sinut sekä näppylähanskojen että näppäimistön kanssa, ja värikkäät satokuvat ja valikoitu tietomäärä houkuttelevat nikkaroimaan, kompostoimaan ja kylvämään. Aloitteleva viljelijä hyötyy varmasti myös lajien viljelyn vaikeusasteen ilmoittamisesta, vaikkakin nämä ovat myös jonkin verran makuasioita - itse en luokittelisi esimerkiksi mustajuurta mitenkään hankalaksi.

Leif Blomqvistin Pohjoisen ruusut ilmestyi ruotsiksi vuonna 2014, ja viime vuonna ruusukirjasta saatiin myös monien odottama suomennos. Pietarsaaren lähellä Lepplaxissa taimistoa pitävän Blomqvistin edelliset kirjat ovat käsitelleet marjojen ja hedelmien viljelyä pohjoisissa oloissa. Uusin ruusukirja on siten luontevaa jatkumoa tälle sarjalle. Taimistoviljelijänä Blomqvist tuntee aiheensa ja ruusunsa. Kirjan alussa on joitakin yleisiä ohjeita ja huomioita, mutta kuten kirjoittaja itsekin huomauttaa, syvällisempää tietoa etsivä voi hakea sitä muualta. Mielenkiintoisinta kirjassa on vähintään III-vyöhykkeellä menestyvän 133 pensasruusulajikkeen esittely. Kaikki mahdolliset eivät koskaan voi olla mukana, mutta jokainen kestäviä pensasruusuja esittelevä kirja on aina tervetullut. Muuten hyvään kirjaan tekee pienen, mutta harmittavan särön lievä toimituksellinen viimeistelemättömyys. Ammattimainen kustantaja olisi saanut karsittua pois esimerkiksi jotkut fonttien epäjohdonmukaisuudet. Sisältöä ulkoiset kauneusvirheet eivät toki rumenna.

Ylimpänä pinossa on Toni Valon Puuvartisten taimitarhakasvien tuholaiset. Opas on tehty Hämeen Ammattikorkeakoulun puutarha-alan koulutusohjelman opinnäytetyönä Taimistoviljelijät ry:lle. Ammattikorkeakoulujen teoriaa ja käytäntöä yhdistävän opetuksen yhtenä tavoitteena on vastata työelämän tarpeisiin, mikä voi näkyä esimerkiksi juuri yritysten tai yhteisöjen tilaamina opinnäytetöinä. Kenttäopas-alotsikkonsa mukaisesti kierreselkäinen ja likaa hylkivä kirjanen sopii haalareiden taskuun kentälle ja ulkokäyttöön. Taimitarhaviljelijöiden lisäksi oppaasta hyötyvät myös tavalliset puutarhansa ötököiden kanssa pähkäilevät kotitarhurit. Puuvartisia, eli puita ja pensaita, vioittavien tuholaisten lisäksi oppaan lopussa on myös aiheellisesti esitelty muutamia yleisimpiä petohyönteisiä - niitä, joita ei missään tapauksessa ole syytä liiskata, ruiskuttaa tai edes sadatella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti