sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Menneen vuoden satoa, osa 2

puutarhakirja, kirja-arvostelu

Vuoden 2015 puutarhakirjalaarin penkominen jatkuu, ja tällä kertaa lukulistalla on neljä kirjaa.
Satolaarin osa 1 löytyy täältä.

Pinon pohjimmainen kirja on Arkkitehtuurimuseon julkaisema, Julia Donnerin ja Elina Standertskjöldin kirjoittama Porraskiveltä puiden siimekseen - Suomalaisen puutarhataiteen ja arkkitehtuurin dialogeja. Oikeastaan julkaisu on näyttelykatalogi, sillä se liittyy 27.5.-23.8.2015 Arkkitehtuurimuseossa olleeseen samannimiseen näyttelyyn, jossa tarkasteltiin suomalaisen puutarhan ja arkkitehtuurin suhdetta 1700-luvulta nykypäivään saakka. Kirjassa esitellään lyhyesti näyttelyssäkin mukana olleeet 17 kohdetta, joissa rakennukset ja niitä ympäröivä puutarha muodostavat kokonaisuuden. Eikä ole yllätys, että näiden puutarhojen suunnittelijoista löytyvät ne suomalaisittain  tutuimmat ja merkittävimmät nimet: Bengt Schalin, Svante ja Paul Olsson, Katri Luostarinen, Gretel Hemgård, Maj-Lis Rosenbröijer, Elisabeth Koch, Leena Iisakkila. Parhaimmillaan julkaisu toimiikin eräänlaisena vihermatkailijan vinkkikirjana. Suurin osa kohteista kun on avoimia ja sopii siten vierailukohteeksi niille, joita piha- ja puutarhataiteen kerroksellisuus, eri aikakausien ihanteet, suunnittelun mittakaava ja rakentamisen vuoropuhelu luonnon kanssa kiinnostavat.

Mari Mörön Kukkasuutarin sielu poikkeaa kaunokirjallisen otteensa vuoksi muista lukulaarin lähinnä tieto- tai harrastekirjallisuudeksi luokiteltavista kirjoista. Mörö on tuottelias kirjailija, joka on julkaissut romaaneja, runoja, kolumneja ja novelleja, mutta on kirjoittamisen lisäksi tunnettu myös puutarhaharrastuksestaan. Jos olen pysynyt laskuissa, on Kukkasuutarin sielu hänen viides puutarhakirjansa. Utuiset valokuvat ja mörömäisen vapaasti versovat, käänteissään nopeat tekstit kattavat puutarhavuoden. Mörö tilaa kasvilähetyksiä ympäri maailmaa, kankeaa kiviä uusien penkkien tieltä ja toteaa, että "Multarantu kynsien alla on kunniaksi kantajalleen." Kokemuksen kautta hankittua viisautta on myös toteamuksessa "Jos voikukan tai juolavehnän kanssa menee hermot, niin kannattaa etsiä jokin toinen harrastus."

Yhden näkökulman mahdolliseen hermojen menettämisen ennaltaehkäisyyn tarjoaa Riku Cajanderin Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha. Kyseessä ei ole varsinainen uutuuskirja, sillä ensimmäinen painos ilmestyi jo 2010. Uudistettu laitos on edeltäjäänsä houkuttelevamman näköinen ja pehmeäkantinen, mikä - päinvastoin kuin monen muun teoksen kohdalla - tuntuu oikein sopivalta ratkaisulta juuri tälle kirjalle. Viehättävänä yksityiskohtana mukana on myös Cajanderin 9-vuotiaan pojan lintuvalokuvia. Kirjassa kerrotaan tiivistetysti monimuotoisen ja ympäristöystävällisen pihan ideasta, luontopihalla viihtyvistä eläimistä sekä esitellään kolme suomalaista luontopihaa. Sivumääräisesti suurin osa kirjasta käsittelee monimuotoisuutta lisääviä kasvilajeja. Vaikka lajeja valittaessa on varmaan törmätty runsaudenpulaan, on kirjaan saatu koottua kattava ja monipuolinen otos tarpeellisine perusteluineen. Jako koristekasveihin, maatiaiskasveihin, hyötykasveihin,  luonnonkasveihin ja muihin monimuotoisuuskasveihin jää joidenkin lajien osalta kuitenkin mietityttämään. No, loppujen lopuksi moiset jaottelut ovat aina ihmisen tekemiä luokitteluja - kasvit itse eivät ole moisista rajoista ja ryhmistä moksiskaan. Tärkeä kirja luettavaksi jokaiselle kotipuutarhurille, jonka mielestä puutarhanhoito muistuttaa satavuotista sotaa.

Ylimmäisenä pinossa on niin ikään toinen painos kirjasta, jonka ensimmäinen painos on ollut loppuunmyyty. Pieni ja sympaattinen Nunna Nektarian Lintulan luostarin yrttiopas on lenkki luostarien ikiaikaisen yrttitiedon vaalimisen ja jakamisen ketjussa. Kirjasessa esitellään luonnonmukaisesti hoidetun puutarhan ja lähiniittyjen lajeja anisiisosta vuohenputkeen sekä annetaan neuvoja niiden käytöstä. Mukaan otetuista 39 lajista ovat sisällysluettelosta vain harmillisesti tipahtaneet pois peltoemäkki, maraljuuri ja sellerit. Lintulan luostarissa yrttien viljely ja käyttö on luonteva ja jokapäiväinen osa elämää. Myös kirjan tekstissä näkyvät hyvällä tavalla luostarielämä, aiheen tuttuus ja maalaisjärki. "Sellerimehua pakastetaan talven paastoviikkojen varalle." "Apilan kanssa kannattaa kuitenkin olla maltillinen, jotta leipään ei tule rehun maku." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti