sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Puistotuijan karkauspäivä

Joka neljäs vuosi vietettävän karkauspäivän perinteisiin kuuluu tapojen kääntäminen päälaelleen. Menneinä aikoina mullistukseksi riitti se, että kosintavuoro vaihtui yhden päivän ajaksi naisille. Jos kosittava antoi rukkaset, joutui hän lahjoittamaan kosijalle hamekankaan - ja mitäpä muuta nainen saattoikaan tarvita.

hääkimppu, kevätkukat

Vaikka kosija olisi topakka täplämaija, sukkela ahkeraliisa tai sinnikäs uurremuori, eivät unelmat aina toteudu eivätkä hääkellot kilkata. Syy ei silti aina löydy neidonpeiliin katsomalla. Kultakäpy saattaa osoittautua piintyneeksi vanhaksipojaksi, sulhasangervo etelänmunkiksi ja sinisilmä onnensa ohi nuokkuvaksi nukkumatiksi. Suloleimu ei olekaan ikikulta ja hehkuvarakkaus voi päättyä särkyneeseensydämeen.

Rukkaset saaneen tähtisilmän ei ole kuitenkaan syytä vuodattaa kyynelverenpisaroita pielukseensa tai vaipua varjorikkoon. Harmikki kun ei ole tämän näköinen. Kodinonnea voi mainiosti vaalia ilman herrasjuoruja ja anopinjakkaroitakin. Sopivasti kellotetut rukkaset saattavat jopa pelastaa pikkusydämen törökiltä ja suukkosuun sänkiöltä. Loppujen lopuksi rukkaset voivatkin osoittautua oikeaksi onnenapilaksi.

Kosinnan lisäksi keväinen karkauspäivä tarjoaa puistotuijalle oivan hetken myös garderobin uusimiseen. Morsiusharson lisäksi kaappiin joutavat kehräkaulukset, vekkihameet ja harmaapipot. Niiden sijaan otetaan käyttöön heleät keijunmekot, silkkisailikit ja viherneidonvaipat. Asusteiksi sopivat väritupsut, samettimehiruusukkeet, hopealangoin kirjotut pikkulaukut ja sädepäivänhatut. Venuksenkengät, ranteeseen sipaistu tuoksukki ja moneen kertaan kiedotut helmikit viimeistelevät kaunokin keväisen ilmeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti