maanantai 8. helmikuuta 2016

Tarhurineito

Viime vuonna juhlittiin ja muisteltiin Jean Sibeliusta, eilen oli Ainon vuoro. Entisen opinahjoni rehtori, nyt jo eläkkeellä oleva puutarhaneuvos Kaarina Hänninen johdatteli täpötäyden salillisen kuulijoita Ainolan puutarhaan. Puutarhan polkujen kiertely täydentyi Sibeliuksen kasviaiheisilla sävellyksillä.

silkkiunikko

Vuonna 1871 syntynyt Aino Järnefelt oli taiteellisesti lahjakas, opinhaluinen ja käsistään kätevä. Ajan tavan mukaisesti hyväosaisen perheen tytär opiskeli pianonsoittoa ja ranskaa, mutta yhtä lailla myös epätavanomaisempaa veistoa. Lahjakkuutensa ja monipuolisen opin ohella Aino sai kodin perintönä myös osansa tolstoilaisuuden ihanteista, ruumiillisesta työstä, omavaraisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Vuonna 1904 Aino asettui miehensä Jeanin kanssa Järvenpään Ainolaan, jonka puutarhasta tuli Ainon elämän luonteva jatkumo ja niin ruumiille kuin sielulle tärkeä oma maailma.

1900-luvun alkupuolella kaikinpuolinen kotimaisuuden suosiminen oli merkki korkeasta sivistyksestä, ja omavaraisuus luonnollinen osa elämää enemmän kuin ulkoa tullut oppi. Ainolassa vuoroviljely ja kompostointi olivat jokapäivää, neuvoja ja säilöntäohjeita vaihdettiin ahkerasti suvun ja lähitienoon muiden tarhureiden kanssa ja siemeniä säilytettiin rappusten aluskomerossa sikarilaatikossa. Kasvavan perheen lisäksi ruokapöydän ympärille kokoontui usein myös vieraita, ja kasvimaan sato tuli taloudessa todelliseen tarpeeseen. Yksistään tomaatintaimia kasvatettiin enimmillään 70 kappaletta.

Sävellystyönsä parista hieman hajamielisesti arkeen osallistuvalle Jeanille ja arkipäivää pyörittävälle Ainolle puutarha oli molemmille omalla tavallaan tärkeä ja tarjosi puolisoille yhteisen kosketuspinnan. Luonnon voimakkaasti aistiva ja siitä innoitusta ammentava Jean nautti puutarhan tuoksuista, väreistä ja kasveista sekä raportoi kotiin jäädessään puutarhan tapahtumista muualla sukuloivalle Ainolle. Kiinnostuksesta ja ihailusta huolimatta Jeanin suhde puutarhaan oli kuitenkin hieman etäinen ja epäkäytännöllinen. "Me mamman kanssa kun vaan päästään kitkemään, olemme aivan briljantilla tuulella." Satunnaisen elähdyttävän kitkemistuokion sijaan puutarhan jatkuvasta ylläpidosta vastaava Aino saattoi toisinaan nähdä työmäärän toisin - olkoonkin että Aino piti kovasti kitkemisestä. "Minä kuokin ja lapioin kuokkimasta päästyäänkin. Välillä itkin ja sitten rupesin taas kuokkimaan." Toisinaan Jean joutui lohduttamaan uupunutta vaimoaan. "Puutarha ei saa tyrannisoida sinua, kulta."

Enimmän ajan puutarha tarjosi Ainolle kuitenkin iloa, "aina vaan on puuhaa, mutta hauskaa se on." Multa oli suuri elämän lohduttaja, sinne saattoi haudata surunsa, ja sieltä nousivat suuresti rakastetut kasvit. Hyötykasveista erityisesti tomaatit ja omenat olivat Ainolle tärkeitä; myöhempinä vuosina lapsenlapset saivat omenoiden kypsyttyä säännöllisesti syksyisin puhelun Helsinkiin - ja satokorin Ainolasta.

Tämän päivän museoidussa Ainolassa ei valitettavasti enää ole  kasvimaata, joten puutarhan tuntu on hyvin erilainen kuin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Jäljellä on kuitenkin suuri joukko Ainon rakastamia kukkivia kasveja: liljoja, orvokkeja, unikkoja, kehäkukkia, akileijoja, kaunokaisia, iiriksiä ja lemmikkejä. Ainolan puutarha myös tuoksuu: keväisin Aino kylvi usein resedoita, leukoijia ja tuoksuherneitä. Juuri tuoksun vuoksi puutarhassa kasvatettiin myös jasmikkeita ja syreenejä, jotka olivat tärkeitä toisinaan synesteetikkona pidetylle Jeanille, joka soitti syreenin tuoksunkin akordina.

pihasyreeni, tuoksu

Jean paitsi sai innoitusta Ainolan kukista, myös ikuisti niitä sävellyksiinsä. Vuokot ja ruusut ovat saaneet omat yksinlaulunsa; Kukka-sarja, opus 85 taas sisältää viisi kukkien mukaan nimettyä pianokappaletta
  • Bellis (kaunokainen)
  • Œillet (neilikka)
  • Iris (kurjenmiekka)
  • Aquileja (akileija)
  • Campanula (kellokukka)

Ainakin minulle kasvilajit ja pianokappaleet yhdistyvät toisiinsa vaivattomasti. Iloisesti nurmikkoa täplittävä Bellis ei voine kuulostaa muunlaiselta.

Aino Sibeliuksesta voi lukea lisää muun muassa kirjasta Ihmeellinen olento  sekä erityisesti hänen puutarhuriuttaan valottavasta Julia Donnerin teoksesta Oi terve tarhurineito. Ainolaan pääsee tutustumaan kesäisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti