lauantai 19. maaliskuuta 2016

Interfloraa

Menneinä vuosikymmeninä eläviä kasveja myivät vain kukkakaupat ja puutarhat - nykyisin kukkia on saatavissa niin R-kioskeilta kuin huoltoasemilta (paitsi että oikeastaan koko huoltoasema-nimi on auttamattoman vanhentunut, eikä kuvaa lainkaan nykyisiä virtuaalimaailmaa muistuttavia vapaa-ajanviettokeskuksia, joihin tullaan paitsi autolla, myös jalkaisin).

Periaatteessa kasvien tarjonta ja saatavuus on siis parantunut. Valitettavan usein purkkien paljous korvaa kuitenkin sisällön laadun ja niiden jumbomega kappalemäärä suuren lajikemäärän. Samat helposti ja edullisesti lisättävät lajit ja lajikkeet kun tuntuvat löytyvän joka ketjun hyllyiltä, lavoilta ja rullakoista.

Myös monet vanhat huonekasvit ovat jääneet syyttä suotta nykyvalikoimien ulkopuolelle. Hyvästäkään kukkakaupasta löytää harvoin apostolinmiekan Neomarica northiana tai maatiaisamarylliksen Hippeastrum rutilum. Lukinliljaa Hymenocallis ja kriinumia Crinum on toisinaan tarjolla postimyyntiluetteloissa, mutta kuvien perusteella lajikkeet ovat jotain ihan muuta kuin vanhat ja varmat tuttavat. Entä missä piileskelevät somat vaarinkukat ja kaarililjat Cyrtanthus tai perinteiset kapealehtiset kliiviat Clivia?

Kauppaketjujen rinnalla toimii kuitenkin myös huomaamattomampia kukkaketjuja. Jakopalat, pistokkaat, mukulat ja sipulit ovat kulkeneet harrastajalta toiselle niin kauan kuin viljelyä ja kasvatusta on yleensäkin harjoitettu. Tytär on saanut mukaansa myrtin alun, naapuri soilikin lehden, kesävieras autonsa takakonttiin maasta kaivetun ruusun juuren.

Harrastajien aktiivinen kasvien vaihto, tuo vireä varjo-interflora, on monen harvinaisen ja vanhan lajikkeen pelastus. Etenkin kevättalvisin myös oma tuvanpöytäni muistuttaa välillä kasvitukun pakkaamoa. Vastavuoroisesti omaankin postilaatikkoon kolahtaa aina välillä odotettu paketti.

ritarinkukka, Hippeastrum

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Olen "hurahtanut " juuri noihin vanhoihin perinnekasveihin, mistä sinäkin kirjoituksessasi puhuit. Ja niitä ei todellakaan tahdo löytyä näistä normikukkakaupoista, täällä koilliskairassa varsinkaan. Uskaltaisinkohan kysyä Sinulta löytyisikö sinulta pistokkaita esim. vanhoista pelargonioista tai muista vanhan ajan kasveista? Maksaisin niistä ihan mielelläni, jos vain jostakin löytäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Laitatko minulle postia osoitteeseen tuovi.mutanen(at)pp.inet.fi, niin voimme jatkaa aiheesta.

      Poista