perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kylmää kyytiä

Vaikka puutarhaa peittävät vielä puolimetriset hanget, valmistautuu osa siemenistäni jo tulevaan kasvukauteen. Monen lajin siemenet itävät ilman sen kummempia vippaskonsteja, mutta etenkin monilla puuvartisilla ja perennoilla kylmä kausi on itämisen edellytys. Usein kylmäkäsittely myös edesauttaa ja tasaistaa itämistä, vaikkei lajille aivan välttämätöntä olisikaan.

Kylmänkostean kauden voi toteuttaa joko ulkokäsittelyllä tai keinotekoisesti sisätiloissa. Luonnon omaa tapaa jäljittelevässä kylmäkäsittelyssä siemenet kylvetään syksyllä ulos, jolloin ne saavat tarvitsemansa käsittelyn talven aikana ja itävät omia aikojaan keväällä, kun lämpöä on riittävästi. Jotta pienet taimet eivät hukkuisi avomaalle muiden lajien joukkoon, olen käyttänyt syksyisinä kylvöastioina pohjasta reijitettyjä styroxlaatikoita.

Jos käsiteltävänä on suuri määrä siemeniä tai kylvölaatikoille on vaikeaa järjestää kylmäkäsittelyyn tarvittavaa tilaa, voi siemenet käsitellä kevättalvella tilaa säästäen pusseissa. Tällöin siemenet stratifioidaan sekoittamalla ne kostutettuun hiekan ja turpeen (1:1) seokseen. Turvehiekan lisäksi olen käyttänyt tarkoitukseen myös pelkkää hiekkaa, vermikuliittia tai vähäravinteista kylvömultaa. Kostutettua massaa saa olla noin kolminkertainen määrä siementen määrään nähden.

multa, hiekka, vermikuliitti, stratifiointi

Siementen ja kostean idätysalustan seos suljetaan muovirasioihin tai -pusseihin, joita pidetään ensin huoneenlämmössä viikko tai pari, minä aikana rutikuivat siemenet imevät itseensä kosteutta. Tämän jälkeen siemenpussit siirretään vain hiukan lämpimän puolella olevaan tilaan: jääkaapin kylmimpään osaan, kellariin, viileään varastoon tai vastaavanlaiseen paikkaan. Pusseja käännellään ja avataan muutaman päivän välein, jotta siemenet saisivat happea ja jotta siemenistä erittyvä etyleeni haihtuisi.  Erityisen hyvin pussimenetelmä sopii suurille siemenille - pienet siemenet saa usein kylvettyä tasaisemmin sirottelemalla ne suoraan kasvulaatikoihin.

Delphinium, stratifiointi

Keskimäärin lajeille riittää 8 viikon kylmäkäsittely, minkä jälkeen ne kylvetään normaalisti. Toisinaan siemenet alkavat itää jo kylmäkäsittelyn aikana. Silloin ne kylvetään kiireen vilkkaa ja silkkihansikkain, jotteivät hennot alkeisjuuret vahingoittuisi.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mukavaa jos ohjeista oli hyötyä. Kylmäkäsittely on tekniikkana suhteellisen yksinkertaista. Jos kuitenkaan ei ole jääkaapin ainut käyttäjä, kannattaa muistaa informoida muita siitä, ettei kaikki kaapista löytyvä ole syötävää.

      Poista
  2. Haa, löysin juuri blogisi! Kivaa lukemista :) Terkuin Lepaan kurssikaveri Minna

    VastaaPoista