torstai 10. maaliskuuta 2016

Saa kopioida

Tämän blogin sisältö on kaikille avointa, vapaasti luettavissa, katseltavissa ja kommentoitavissa. Samalla se on kuitenkin muun netistä löytyvän materiaalin lailla tekijänoikeuksien alaista. Tuovin palstan tekstit ovat omia tuotoksiani, valokuvat omia näkemyksiäni. Niiden kopioimiseen tai käyttämiseen tarvitaan siten aina lupa minulta.

Tällä kertaa saa kuitenkin kopioida ja tulostaa ihan luvan kanssa.

siemenlisäys

Omat siemenkylvökseni ovat laajentuneet vuosi vuodelta, ja vaikka kasvatus sinänsä on ollut enimmäkseen onnistunutta, oli tallennus- ja arkistointisysteemini pitkään retuperällä. Epämääräisistä lippusista, lappusista, vihkoista ja irtosivuista ei tahtonut löytyä kaivattua tietoa. Mikä olikaan se toissavuoden hyvä lajike? Itivätkö kaikki chilit nopeasti? Kasvatinko viime kesänä Pirkolta vai Hellulta saatua leijonankitaa?

Muutama vuosi sitten päätin, että haahuilu hajanaisten muistiinpanojen kanssa on nyt loppu. Ensin kokeilin jämerää Excel-taulukkoa, mutta helppokäyttöliittymä paperi ja kynä toimivat ainakin minulla tässä hommassa paremmin. Parin kokeilun jälkeen syntyi lopulta Siemenlisäyslomake.

Viime vuoden lomakkeesta paljastuu, että vanhasta siemenestä kylvetty ja helmikuussa stratifioitu tummatähkämunkki ei itänyt ollenkaan (stratifionnista kirjoitin muutama päivä sitten täällä). Tomaattilajike 'Sungold' iti kolmessa päivässä, 'Tigerella' oli muutaman päivän hitaampi ja epätasaisempi itäjä. Datura oli saatu Pirkolta, tarhalaukkaneilikka taas Maatiaisen erää 1201SS. Enää ei tarvitse muistella.

Mikäli lomake sopii myös sinun tarpeisiisi, ole hyvä!

Siis:
  1. mene alla olevan Siemenlisäys-taulukon päälle ja klikkaa, jolloin kuva aukeaa suurempana
  2. kopioi kuva (esim. hiiren oikeanpuolimmaisesta näppäimestä avautuvalla valikolla tai ctrl+c)
  3. avaa word tai jokin muu tekstinkäsittelyohjelma
  4. muuta sivun asetteluista sivun suunnaksi vaaka
  5. liitä kopioimasi kuva tekstinkäsittelyohjelman sivulle
  6. tallenna tiedosto 
  7. tulosta lisäyslomaketta hyvällä omallatunnolla


4 kommenttia:

  1. Taputan teille kaikille järjestyksen ihmisille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, en suinkaan ole järjestelmällinen kaikissa asioissa. Viesteihinkin vastailen ihan milloin sattuu :D

      Poista
  2. Kas kummaa! Löysin blogisi. Kiva kun olet mukana blogimaailmassa. Käyhän vierailulla minunkin blogissani. Kiva löytää uusia blogikavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anneli ja tervetuloa tuovinpalstalle. Blogeissa tavataan!

      Poista