keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kitee vai Laitila?

nurmikko

Helsingin Sanomien Teeman 2/2016 aiheena olivat Suomen murteet ja heimot. Artikkelissaan Länsi vs. itä toimittaja Ilkka Malmberg tarkasteli läntisen ja itäisen Suomen eroja muun muassa vertailemalla Laitilan kuntakuvaa Kiteeseen ja laitilalaisten mentaliteettia kiteeläisten meininkiin. Yksi lopputulemista on nähtävissä jutun pääkuvassa.

"Paikat olivat kunnossa, pientareet leikattu, nurmikot kuin golfkenttiä. Ei niinkään itsen vuoksi, sanoivat laitilalaiset, mutta naapurien. Naapurien vuoksi.
Niinpä laitilalaiseen äänimaisemaan kuuluu naakkojen ohella ruohonleikkurien pauhu. Ja työ tehdään tarkasti, joutomaillakin oli ajeltu aivan puiden runkojen ympäriltä."

Kiteellä taas "Parturireissu oli jäänyt väliin. Voikukka ja peltokanankaali täplittivät maiseman keltaiseksi."

Leikatut nurmikot ovat kuuluneet piha- ja puutarhakuttuuriimme siitä lähtien, kun koneellinen nurmenleikkuu yleistyi. 1800-luvulla "nurmenleikkuu-koneet" olivat vielä harvojen huvia ja ylellisyyttä, ja suurin osa pihaheinikoista niitettiin käsivoimin viikatteella tai syötettiin vasikoille tai lampaille. Varsinaisen puutarhanurmen perustaminen ja hoito vaati sekä varallisuutta että työtunteja, mihin suurimmalla osalla kansasta ei ollut mahdollisuutta.

Jos ei voi täten nurmikoitansa hoitaa, on parhain, ett’ ei koetakaan rehennellä somilla nurmikoilla, vaan antaa kukkasien olla pääasiana ja kylvää ainoastansa puntarpää-heinää nurmikoihin. (Mathilda Langlet 1885)

Jopa kliinisyyteen asti siisteyttä arvostavassa puutarhakulttuurissamme nurmikko on usein edelleen hoidon tason mittari. Mitä lyhyempi, tuuheampi ja smaragdinvihreämpi, sitä parempi. Tai varsinaissuomalaisittain ainakin parempi kuin naapurin aidan takana.

Lyhyeksi leikatulle nurmelle on paikkansa viheralueen rauhoittavana ja tasoittavana elementtinä. Ympäristön monimuotoisuutta nurmikko ei sen sijaan lisää, eikä alinomaa parturoitava kasvusto tarjoa sen enempää ruokaa kuin suojaa puutarhassa tuikitarpeellisille pölyttäjille. Myös fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja ylläpidon työmäärää pohdittaessa nurmikko on heikoilla.

Kun tämän kasvukauden ensimmäinen ruohonleikkuukerta on vielä edessäpäin, kannattaakin pohtia voisiko (postinjakaja) jättää osan nurmikosta leikkaamatta. Vaikka parina alkuvuonna kasvusto olisikin lähinnä kiteeläisten voikukkaa ja kanankaalia, ponnistaa maaperän siemenpankista vähitellen muitakin lajeja, joiden tunnistamiseen ja tuoksutteluun voi käyttää vaikka sen ruohonleikkaamisesta säästyneen ajan.

niitty, päivänkakkara




perjantai 22. huhtikuuta 2016

Vihreät niityt

Viimeisessä vuoden 2015 puutarhakirjasadon laaria penkovassa postauksessa oli esittelyssä eräästä englantilaisesta puutarhasta kertova kirja Highgrove - An English Country Garden. Tuolloin lupasin palata kirjaan ja Highgroveen vielä uudemman kerran, ja tämä aika tuli nyt, sillä...

...televisiossa näytettiin eilen dokumentti pitkän linjan luomuviljelijästä ja luonnon monimuotoisuuden puolestapuhujasta. Juuri tämän nimenomaisen viljelijän sanomiset tuntuvat saavan hänen asemansa vuoksi erityistä painoarvoa. Dokumentissa kerrotaan kuitenkin myös alkuvuosien uskottavuusongelmista ja vähättelystä, jotka moni muu luomuviljelyn edelläkävijä valitettavan hyvin tunnistaa. Muun muassa maailman ympäristöongelmat ovat kuitenkin muuttaneet yleistä suhtautumista luomuviljelyyn, ja tällä hetkellä dokumentin luomutilankin menetelmät ja käytänteet kiinnostavat kaikenlaisia viljelijöitä.

Kyseinen luomuviljelijä oli Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa prinssi Charles, ja esittelyssä hänen Tetburyssä sijaitseva tilansa Duchy Home Farm. Dokumentti Prinssi ja maanviljelijä löytyy Ylen Areenasta, ja se lähetetään uusintana 5.4. klo 20.00 Yle Fem -kanavalla. Ohjelman pääpaino on maatilamittakaavan luomuviljelyssä, mutta luomun syyt ja seuraukset, pohja ja perusteet pätevät yhtä lailla kasvimaalla ja puutarhassa.

Duchy Home Farm on osa Highgrovea, prinssi Charlesin Tetburyn maaseutukotia. Highgroven päärakennus vilahtelee välillä dokumentissa, mutta maanviljelyyn keskittyvässä ohjelmassa puutarhaan ei kurkisteta. Tilanpidossa valitun linjan mukaisesti myös Highgroven puutarhaa hoidetaan kuitenkin täysin luonnonmukaisin menetelmin.

Highgrovessa on monta erilaista puutarhatilaa. Ruusukäytävien, perennapenkkien, hedelmätarhojen ja muiden perinteisesti englantilaisiin puutarhoihin yhdistettyjen elementtien ohella Highgrovella on myös villimpi puolensa. Yksi Highgroven kuuluisimmista osista on sen niityt.

Aivan kuten Suomessa, maatalouden ja maankäytön muutosten myötä myös Britanniassa niityt ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä radikaalisti. Tällä hetkellä jäljellä arvioidaan olevan noin prosentti vuonna 1940 saarivaltiota läikittäneistä niityistä. Niittybiotooppien määrän romahtamisen myötä myös monet niittyjen lajit ovat vähentyneet roimasti, muun muassa perinteisten englantilaisten niittylajien aurankukan ja ruiskaunokin kannat ovat taantuneet.

On sanottu, että kestää tuhat vuotta luoda keskiaikainen heinäniitty. Highgroven niityt suunnitellut luonnontieteilijä Miriam Rotschild lupasi kuitenkin luoda jäljennöksen tavoitelluista ikiaikaisista niityistä 15 vuodessa.

Highgroven niityt perustettiin siemenseoksella, joka sai kuvaavan lempinimen The Gloucestershire Farmer's Nightmare Mix, "Maanviljelijän painajainen". Vaikka luonnonlajit eivät monokulttuurisilla viljelyksillä ilahduttaisikaan, on niillä tärkeä tehtävänsä ekosysteemissä. Yksittäisten lajien ja niiden painajaismaisuuden tarkastelun sijaan niin puutarhurille kuin maanviljelijälle onkin usein hyödyllisempää isompien kokonaisuuksien ja yhteyksien hahmottaminen. Oman näkemykseni mukaan tämä on myös edellytys tarhurin mielenrauhalle.

Kolmessakymmenessä vuodessa Highgroven niittylajisto on vakiintunut, ja alueelta  kerätään siemeniä myytäväksi yhä uusien niittyjen perustamista varten. Ylläpidossa hyödynnetään perinteisiä niitynkäyttötapoja. Koska moni niittylaji hyötyy kevyestä maan pinnan rikkomisesta, niittämisen ja sadonkorjuun jälkeen alueella laidunnetaan teräväsorkkaisia lampaita. Myös myyrien kaivamat keot tarjoavat niittykukkien siemenille paljasta pintaa, joten myyrätkin ovat "siedettyjä, mutta eivät rohkaistuja".

Prinssi Charlesin aloitteesta kuningatar Elisabethin kruunajaisten 60-vuotisjuhlavuonna 2013 eri puolille maata perustettiin 60 kruunajaisniittyä.

niitty, unikko


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Glyfosaattia lautasella?

glyfosaatti, kasvinsuojelu

Euroopan parlamentti äänesti äskettäin glyfosaatin käytön linjauksista. Helsingin Sanomat tarttui aiheeseen yhdistämällä pääkirjoitussivun otsikossa (15.4.2016) raflaavasti kotipuutarhurin ja glyfosaatin samaan lauseeseen. Koko Helsingin Sanomien pääkirjoitus löytyy täältä.

Moni puutarhuri tuntee glyfosaatin kotoisasti sen yhden valmistajan lanseeramalla kauppanimellä "rounduppina". Glyfosaattia tehoaineena sisältävä ja tehokkaasti markkinoitu Roundup on ollut pitkään erityisesti maatalouskemikaalien ja geenimuunneltujen lajikkeiden kehittäjänä tunnetun Monsanton päätuote. Suomessa kotipuutarhureille valmistetta on ollut tarjolla muun muassa nimikukkasilla "Ei rikkoja puutarhassa", "Roundup Piha", "Roundup Bio" ja "Roundup Garden".

Vuonna 2014 kaikista Suomessa myydyistä kasvinsuojeluaineista 80 % käytettiin rikkakasvien torjuntaan. Yleisimmin käytetty ja eniten myyty tehoaine oli juuri glyfosaatti. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylläpitämästä kasvinsuojelurekisteristä löytyy tällä hetkellä kaiken kaikkiaan 53 glyfosaattia sisältävää valmistetta. Tukesin sivuilta löytyy myös tämä glyfosaatin myyntimääriä vuosina 1976-2014 kuvaava käyrä.



Glyfosaatin maine ja teho kaiken vihreän tappajana perustuu kasveille tärkeän entsyymin toiminnan estämiseen. Koska kyseistä entsyymiä ei ole ihmisessä, on aineen otaksuttu olevan ihmisille vaaratonta. Jo nyt on kuitenkin havaittu yhdisteen säilyvän maassa luultua pidempään. Epäilyksiä glyfosaatin yhteydestä sikiöiden epämuodostumiin, munuaisvaurioihin ja gluteeniyliherkkyyteen on myös esitetty.

Maaperä, eliöt ja bakteerit muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, jonka kaikkia toimintoja ja yhteyksiä ei edelleenkään tunneta. Kemikaalien käytön historiassa on monia surullisenkuuluisia esimerkkejä valmisteista, joiden todellinen luonne ja lopulliset vaikutukset selvisivät turhan myöhään.

Aikoinaan puistopuutarhuriksi opiskellessani opintoihin kuului pakollinen kasvinsuojelututkinto. Luomuviljelijälle kemikaaliyhdisteiden pänttäyksen hyöty jäi kyseenlaiseksi - jollei siksi sitten lasketa oman viljelytavan mielekkyyden vahvistumista. Aiheellisesti myös Suomen Luomuliitto otti kantaa Euroopan parlamentin äskettäiseen käsitykseen glyfosaatin käytöstä. 14.4. julkaistu tiedote löytyy muun muassa liiton sivuilta täältä.

Ilmankin tulee toimeen.


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Ruokapöydässä

kotitarveviljely

Olin viikonloppuna puhumassa mukavassa tapahtumassa, Joensuun kampusviljelijöiden järjestämässä ja kaikille avoimessa Kaupunkiviljelyn ABC-päivässä. Myös seura oli ensiluokkaista, sillä muut luennoitsijat olivat pitkän linjan luomuvihannesviljelijä, Pikkunupun Pjotr Houtbeckers sekä Joensuun kasvitieteellisen puutarhan Botanian ylipuutarhuri Yrjö Vähäkallio.

Kampusviljelijät olivat luomu- ja hyötyviljelypainotteisella tapahtumallaan hyvällä ja tärkeällä asialla. Oman ruuan kasvattaminen kun on niitä harvoja asioita, jonka mielekkyyttä ei tarvitse kyseenalaistaa. Sen lisäksi, että voi päättää mitä kasvattaa, voi myös itse päättää miten kasvattaa. Syötävän sadon lisäksi tarhuri saa syvän yhteyden ja hyvän ymmärryksen elämän perusasioihin. Siksi kokonaisekologisin ja eettisin ruoka tuotetaankin usein lähellä, luomuna, omalla kasvimaalla, palstalla ja parvekkeella.

Vuosia sitten Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa käydessäni ulos puutarhaan oli katettu jokapäiväinen ruokapöytämme. Tasapainoisen ruokavalion takaamiseksi pöydässä kasvoi viittä kotoista lajia: kauraa, rypsiä, härkäpapua, porkkanaa ja mansikkaa. Laskennallinen päivittäisen 2000 kalorin tarve täyttyi näillä lajeilla vajaan neljän neliön viljelyalalla. Mikäli ruokavalioon sisältyisi lihaa, pitäisi ruokapöytää jatkaa reilusti.

Suomessa ruokapöydille riittää toistaiseksi kasvutilaa ja jatkopaloja. Peltoa riittää viljelyyn, vettä kasteluun ja tekniikkaa hyödynnettäväksi. Loppujen lopuksi koko maapallon ruokapöytä on kuitenkin kaikkien yhteinen. Viime viikolla oman ruuantuotannon merkitystä globaalissa maailmassa pohdiskeli ykkösaamun kolumnisti Outi Toivanen. Mikäli ohjelma jäi tuolloin kuuntelematta, löytyy Toivasen kolumni Yhdysvaltain hedelmäkori kuivuu edelleen Ylen Areenasta.


Lisäys 12.4.

Kuin jatkona eiliseen keskusteltiin radiossa tänään aiheesta Pelastaako omavaraistalous maailman? Studiossa aiheen parissa olivat toimittaja Sari Valto, tietokirjailija ja filosofi Ville Lähde sekä toisinajattelija, valtimolainen Lasse Nordlund.

Nordlund on tunnettu elämästään lähes täydessä omavaraistaloudessa, jossa niin ruoka, tarvekalut kuin huvitukset tuotetaan itse. Hänen laskelmiensa mukaan ihmisen koko vuoden aikana tarvitsema ravinto pystytään tuottamaan viiden aarin intensiivisellä viljelyllä sekä luonnonantimien keruulla.

Ohjelma löytyy täältä.



 

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Yrttien ylistys

puutarhakirja, yrtit

Toinen tämän kevään Otavan puutarhakirjojen uudelleenjulkaisuista on todellinen retrolöytö ja oman alansa klassikko, Annemarta Borgenin Minun yrttini.

Borgen on norjalainen kirjailija, joka eli vuosina 1913-1988, ja Minun yrttini hänen ainut suomennettu teoksensa. Ensimmäisen kerran kirja julkaistiin suomeksi vuonna 1977 ja seuraava painos parikymmentä vuotta myöhemmin. Tänä vuonna ilmestynyt kolmas painos on saanut uudet kannet - sisältö on sen sijaan pysynyt kaikissa painoksissa täsmälleen samana.

Alaotsikkonsa mukaisesti kirjassa kerrotaan yrttien historiasta ja viljelystä sekä annetaan ohjeita niiden käytöstä. Nykypuutarhakirjallisuuden joukossa vaatimattomalta vaikuttava kirjanen sisältää maustekasveista harvinaisen paljon täsmällistä tietoa hauskasti kirjoitettuna.
Jätän aina yrttitarhaani muutaman kuminayksilön kasvamaan täysikasvuiseksi, kukkimaan ja tekemään hedelmää kahdestakin syystä: siksi että niiden runsas kukkahuntu on kuin punertavanvalkoinen pilvi kaiken vihreän yllä, ja siksi, että on niin hauska kun keittiön sinisellä hyllyllä on omia kuminoita meripihkan värisissä lasipurkeissa.
Omien viljelykokemustensa lisäksi Borgen kirjoittaa yrttien historiasta, kasvitieteestä, kansanparannuksesta ja ravintofysiologiasta. Välillä teksti etenee muistiinpanomaisina merkintöinä, välillä sukelletaan legendojen, tarinoiden ja muinaisten roomalaisten pariin tai piipahdetaan Borgenin omiin lapsuusmuistoihin. Ääneen pääsevät niin Hippokrates, Shakespeare, gotlantilainen taloudenhoitaja kuin kiinalainen kokki.

Monia tuttuja kasveja on hyödynnetty menneinä vuosisatoina mitä moninaisimpiin tehtäviin, ja etenkin maustekasveilla on uskottu olevan kosolti voimallisia, parantavia ja ennustavia ominaisuuksia. Yrteistä on löytynyt apu niin mustasukkaisuuteen, raskauden toteamiseen kuin menninkäisten näkemiseen. Käyttötiedot ja -tavat ovat olleet tulkitsijoiden ja parantajien salaista tietotaitoa, mikä on vahvistanut heidän asemaansa yhteisössä.

Niin viljeltyjä kuin luonnosta kerättyjä yrttejä on kuitenkin aina käytetty myös maallisempiin tarkoituksiin. Luonnonantimet ja hyötytarhan lajit ovat täyttäneet vatsaa, maustaneet ruokaa ja monipuolistaneet ravintoa. Myös Borgenin kirjassa syöminen ja yrttien käyttö ruuissa on tärkeässä osassa. Osa kirjan resepteistä herättää lähinnä historiallista mielenkiintoa, mutta moni on aivan käypä 2000-luvun keittiöönkin.
Joka ikisenä päivänä läpi kesän ja pitkälle syksyyn tuodaan suuri vanha ruskea savivati valkeaksi kuuratulle keittiönpöydälle, kaikenikäisten, ruskettuneiden, terveiden ja nälkäisten nuorten ihmisten eteen. - - Sitten he syövät ja syövät, niin kauan kun vadissa on salaattia.
70-luvun yrttikirjassa ei ole ainuttakaan kuvaa. Värit ja tunnelma ovat silti läsnä.
Vihreän seassa kimmeltää kultaa, tuoreita kehäkukan terälehtiä. Tummansinisiä iisopinkukkia ja pieniä punaisia ruusun terälehtiä on myös mukana - - Kourallinen pieniä valkoisia kirvelinkukkia, kuin ohuena lumikerroksena, koristaa salaattia - - 
Borgen tuntee aiheensa niin käytännössä kuin teoriassa. Perehtyneisyys näkyy myös viimeisten sivujen vakuuttavassa kirjallisuusluettelossa. Kirjailija itsekin toteaa: "Toivon - ja uskon - että tässä kirjassa on hyvin vähän sellaista, mikä ei täsmää. Siinä, missä tietoni eivät ole riittäneet, en ole puuttunut koko asiaan. "


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Huhtikuun tähti


Vielä muutama päivä sitten huhtikuun tähdeksi oli tarjolla aivan toinen kasvi. Sitten apostolinmiekka avasi nuppunsa ja kävi niin kuin aina ennenkin: muut kukkaset unohtuivat tuokioksi.

Etelä-Amerikasta kotoisin oleva apostolinmiekka Neomarica northiana kuuluu kurjenmiekkakasvien Iridaceae heimoon. Lajin litteä lehtiviuhka tuokin helposti mieleen samaan heimoon kuuluvien kurjenmiekkojen, iiristen, kapeat ja miekkamaiset lehdet. Myös eksoottisen muotoinen ja värinen kukinto on kurjenmiekkojen tapaan kolmijakoinen.

Esimerkiksi Englannin leudommassa ilmastossa apostolinmiekkaa kasvatetaan kurjenmiekkojen lailla puutarhoissa, mutta Suomessa laji viihtyy ainoastaan huonekasvina. Vaikka yksittäinen kukka kestää ainoastaan päivän, on vihreässä lehdistössä funkismaista, veistoksellista uljautta ympäri vuoden. Litteän kasvumuotonsa vuoksi apostolinmiekka on oiva täsmäkasvi kapeille ikkunalaudoille. Kun hoidoksikin riittää perushuolenpito, on vaikea ymmärtää lajin nykyistä vähäistä suosiota.

Kukinnan jälkeen kukkavarsi vähitellen pidentyy ja taipuu alaspäin. Varren päähän kehittyvät pienet lehtiviuhkat juurtuvat helposti maahan. Apostolinmiekka lisääntyy siten harppomalla hitaasti mutta varmasti eteenpäin, mitä kuvaa myös lajin englanninkielinen nimi Walking Iris, kävelevä iris.

Suomenkielisen nimen alkuperästä ei sen sijaan liene täyttä varmuutta. Nimen alkuosa voinee viitata englanninkielisen nimen lailla hitaaseen etenemiseen, apostolinkyytiin. Toinen tulkinta lähtee siitä, että kasvin sanotaan kukkivan vasta kun siinä on apostolien lukumäärän mukaiset kaksitoista lehteä. Tämä kasvin kukintakokoa kuvaaava lehtimäärä pitääkin kokemukseni mukaan noin suurin piirtein paikkansa, vaikka usein viuhka kukkii jo alle kymmenellä lehdellä.


apostolinmiekka, Neomarica northianaapostolinmiekka, Neomarica northiana