maanantai 18. huhtikuuta 2016

Glyfosaattia lautasella?

glyfosaatti, kasvinsuojelu

Euroopan parlamentti äänesti äskettäin glyfosaatin käytön linjauksista. Helsingin Sanomat tarttui aiheeseen yhdistämällä pääkirjoitussivun otsikossa (15.4.2016) raflaavasti kotipuutarhurin ja glyfosaatin samaan lauseeseen. Koko Helsingin Sanomien pääkirjoitus löytyy täältä.

Moni puutarhuri tuntee glyfosaatin kotoisasti sen yhden valmistajan lanseeramalla kauppanimellä "rounduppina". Glyfosaattia tehoaineena sisältävä ja tehokkaasti markkinoitu Roundup on ollut pitkään erityisesti maatalouskemikaalien ja geenimuunneltujen lajikkeiden kehittäjänä tunnetun Monsanton päätuote. Suomessa kotipuutarhureille valmistetta on ollut tarjolla muun muassa nimikukkasilla "Ei rikkoja puutarhassa", "Roundup Piha", "Roundup Bio" ja "Roundup Garden".

Vuonna 2014 kaikista Suomessa myydyistä kasvinsuojeluaineista 80 % käytettiin rikkakasvien torjuntaan. Yleisimmin käytetty ja eniten myyty tehoaine oli juuri glyfosaatti. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylläpitämästä kasvinsuojelurekisteristä löytyy tällä hetkellä kaiken kaikkiaan 53 glyfosaattia sisältävää valmistetta. Tukesin sivuilta löytyy myös tämä glyfosaatin myyntimääriä vuosina 1976-2014 kuvaava käyrä.



Glyfosaatin maine ja teho kaiken vihreän tappajana perustuu kasveille tärkeän entsyymin toiminnan estämiseen. Koska kyseistä entsyymiä ei ole ihmisessä, on aineen otaksuttu olevan ihmisille vaaratonta. Jo nyt on kuitenkin havaittu yhdisteen säilyvän maassa luultua pidempään. Epäilyksiä glyfosaatin yhteydestä sikiöiden epämuodostumiin, munuaisvaurioihin ja gluteeniyliherkkyyteen on myös esitetty.

Maaperä, eliöt ja bakteerit muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, jonka kaikkia toimintoja ja yhteyksiä ei edelleenkään tunneta. Kemikaalien käytön historiassa on monia surullisenkuuluisia esimerkkejä valmisteista, joiden todellinen luonne ja lopulliset vaikutukset selvisivät turhan myöhään.

Aikoinaan puistopuutarhuriksi opiskellessani opintoihin kuului pakollinen kasvinsuojelututkinto. Luomuviljelijälle kemikaaliyhdisteiden pänttäyksen hyöty jäi kyseenlaiseksi - jollei siksi sitten lasketa oman viljelytavan mielekkyyden vahvistumista. Aiheellisesti myös Suomen Luomuliitto otti kantaa Euroopan parlamentin äskettäiseen käsitykseen glyfosaatin käytöstä. 14.4. julkaistu tiedote löytyy muun muassa liiton sivuilta täältä.

Ilmankin tulee toimeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti