sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Toukokuun tähti


orvokki, Viola

Toukokuun itseoikeutettu tähti on kevättorin ilopilleri, vuodesta toiseen myydyimpien kesäkukkien kärkisijoilla keikkuva orvokki.

Tänä vappuna meitä itäsuomalaisia hellii lähes parinkymmenen lämpöasteen kevätsää, mutta monena vuonna Valpuria on juhlittu räntäsateessa. Orvokille kelpaavat kuitenkin kaikenlaiset kevätkelit, eikä sen kukinta hyydy muutaman asteen öiseen pakkaseenkaan.

Nyt myytävien orvokkien siemenet on kylvetty kasvihuoneisiin tammikuussa. Urakka on ollut melkoinen, sillä orvokkiruukkuja tuotetaan vuosittain reilusti yli 10 miljoonaa kappaletta. Näistä suurin osa kuuluu isokukkaisten tarhaorvokkien Viola Wittrockiana-Ryhmään. Etenkin amppeleissa yleinen on myös Viola Cornuta-Ryhmän soma pienikukkainen tarhasarviorvokki.

Monissa kielissä orvokin nimi on samaa juurta violettia väriä tarkoittavan sanan kanssa. Ranskan kielessä orvokki on violette ja väri violet, englannissa violet ja violet, ruotsissa viol ja violett ja saksassa Veilchen ja violett. Suomessa kukkanen sain monen muun kasvin lailla nimensä Elias Lönnrotilta, joka muunsi kansan käyttämän nimen "orvon kukka" orvokiksi.

Vuonna 1913 orvokin vanhaa nimeä käytti Uno von Schrowe kääntäessään saksalaisen yleisneron ja kirjailijan Johann Wolfgang von Goethen runon Das Veilchen Orvon-kukaksi.
Niityllä kasvoi kukkanen,
Se pieni, hellä kaunoinen
Ol halpa orvon-kukka. - - 
Nykyiset monenkirjavin röyhelöhamien koristautuneet lajikkeet ovat kaukana orvokkien luonnonlajien vaatimattomista niittykukkasista. Hiljaisen hempeyden sijaan nämä vappukukkaset pursuavat iloa, väriä ja tulevaa kesää.

orvokki, Viola


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti