sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Taistoon käy!


En millään miellä puutarhaa taistelukentäksi, pikemminkin näen sen jonkinlaisena kaikkien lajien temmellyskenttänä. Silti ymmärrän hyvin sen suuren ärsytyksen ja turhautumisen, jonka liian vapaasti teutaroivat lajit toisinaan aiheuttavat. Ensimmäiset kanit ovat söpöjä, vilaukselta nähty peura vaikuttava ja pari kotiloa merkityksettömiä. Kun popsittua, katkottua, syötyä ja reijitettyä on enemmän kuin ehyttä, monen tarhurin eläinystävällisyys hautautuu syvälle menetetyn sadon ja kukinnan alle.

Aika vähän sodankäynnistä ymmärrän, mutta käsittääkseni strategia on kaiken a ja o. Ja strategian laatiminen taas edellyttää vastapuolen tuntemista. Kasvukauden päätyttyä tihulaisten sielunelämään voi perehtyä ajan kanssa ja kiihkottomasti.

Päivi Korpivaara on paneutunut kotiloiden torjuntaan Docendon tänä vuonna julkaisemassa kirjassa Piha puhtaaksi lehtokotiloista. Korpivaara tietää mistä kirjoittaa: hän on itse onnistunut selättämään kotilo-ongelman omalla pihallaan diplomi-insinöörin täsmällisyydellä ja harrastajapuutarhurin sitkeydellä. Kirja on koottu samoista aineksista. Tutuiksi tulevat kotiloiden biologia, elintavat ja luontaiset viholliset. Suurin osa kirjasta keskittyy kuitenkin erilaisiin torjuntakeinoihin - ja mikä parasta - kokemuksiin niiden toimivuudesta.

Esteet, karkotteet, ansat ja viholliset käydään kattavasti läpi, ja muun muassa pienoisjänniteaidan rakentamiseen annetaan tarkat, kuvalliset ohjeet. Pitkään myynnissä olleen ja yleisesti etanoiden ja kotiloiden torjuntaan suositellun Mesurol-etanasyötin käyttö tyrmätään kirjassa sen sijaan aiheellisesti. Valmisteen sisältämä metiokarbi on erittäin myrkyllistä linnuille ja pölyttäjille. Myös hyöty nimenomaan kotiloiden torjunnassa on ollut kyseenalaista.

Yhdeksi tehokkaimmista karkoituskeinoista todetaan suomalainen innovaatio koivutisle. Miksi siitä ei sitten ole tullut vientimenestystä? Ja koska juuri eilen satuin kirjoittamaan maatalouskemikaalien valmistamisen keskittymisestä, on pakko lainata tähän kirjan vastaus ihmettelyyn.
"Syynä on, että koivutisle on pienen alaveteläisen Charcoal Finland Oy:n innovaatio. Esimerkiksi glyfosaatin patentti on jo 1970-luvulta ja siitä valmistettu RoundUp on Monsanto-yhtymän tuote. Se pystyy paremmin lobbaamaan, saamaan myyntiluvat ja tuotteensa markkinoille - -"

Saattaa hyvinkin olla, että ajan kanssa esimerkiksi rastaat ja varislinnut oppivat syömään kotiloita siinä määrin, että löytyy jonkinlainen luontainen tasapaino. Tätä nykyä tarmokkaimmiksi kotiloita jahtaaviksi lintulajeiksi kirjassa mainitaan myskisorsa ja intialainen juoksuankka. Noihin viimeksi mainittuihin tutustuin itse ensi kertaa kesällä saksalaisessa puutarhassa. Vauhdikkaita ja virtaviivaisia olivat, kuvaankin sain usein vain selkäpuolen.





lauantai 29. lokakuuta 2016

Syytettyjen penkillä



Ei oikeutta maassa saa
Ken itse sit' ei hanki
(Kaarlo Kramsu 1878)

Pari viikkoa sitten sadat kansalaisjärjestöt järjestivät symbolisen oikeudenkäynnin Hollannin Haagissa. Syytettyjen penkillä – tosin poissaolevana – oli yhdysvaltalainen jättiläisyhtiö Monsanto, jota syytettiin ei sen vähemmästä kuin ekologisesta suurtuhosta.

Monsanto on maatalouskemikaalien ja muuntogeenisten siementen suurtuottaja. Sen lisäksi Monsanton nimi liitetään usein vanhojen, paikallisten viljelylajikkeiden katoamiseen ja pienviljelijöiden ahdinkoon monissa eri maissa.

Maissi on maailman eniten viljelty kasvi, joten on helppo ymmärtää, miksi juuri se kiinnostaa erityisen paljon myös siementuottajia ja jalostajia. Maissia on viljelty Etelä-Amerikassa lähes 10 000 vuotta onnistuneesti ilman kaupallisia toimijoita. Meksikon nykyiset 59 alkuperäislajiketta ovat kuitenkin vaarassa, mikäli geenimuunnellun maissin kaupallinen viljely sallitaan. Suuri huoli kohdistuu etenkin tuulipölytteisen maissin alkuperäiskantojen säilymiseen puhtaina, sillä siitepöly kulkeutuu kauas.

Jättiyritysten kaupat ja fuusioitumiset keskittävät viljelyhyödykkeiden (tai -haitakkeiden!) valmistusta edelleen yhä harvemmille yrityksille. Syyskuussa löivät kättä päälle kemikaalijätit Bayer ja Monsanto. Yritysten lailla vähenee myös viljelylajikkeiden määrä. Omavarainen maatalous ja siementuotanto ovat yhä useammin vaihtuneet riippuvuussuhteeseen yhtiöiden patenttilajikkeista.

Käytännössä muuntogeenisten kasvien viljely edellyttää suurempaa kemikaalien käyttöä. Maailman terveysjärjestö WHO:n todennäköisesti ihmisille syöpää aiheuttavaksi aineeksi luokittelemasta glyfosaatista kirjoitin jo aiemmin huhtikuussa. Rikkaruohojen torjuntaan käytettävä glyfosaatti sai EU:ssa kesällä jatkoaikaa, ja käyttö on uudelleen katkolla vuoden 2017 lopulla. Mikään ei kuitenkaan estä valtioita rajoittamasta itse aineen käyttöä: Hollanti, Sri Lanka ja Malta ovat jo kieltäneet glyfosaatin.

Maailmanpolitiikan arkipäivää: Myrkkyjä maataloudessa on toistaiseksi kuunneltavissa kokonaisuudessaan täältä. Aihetta käsitellään ohjelmassa noin 18 ensimmäistä minuuttia.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Mäntyhonkapetäjä


Suomen kieleen ja sanoihin tykästyneenä yksi lempiohjelmiani on Yle Radio 1:n Aristoteleen kantapää. Ohjelmaa isännöi Pasi Heikura, jonka mukaan kyseessä on "hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta". Sitaattien ja sananparsien ohella Heikura kaivelee vieraansa kanssa usein myös sanojen alkuperää. Tänään luupin alle joutuivat havupuut, ja luupin varressa oli Kotimaisten kielten keskuksen sanaston asiantuntija Kirsti Aapala.

Arvaatko mitä yhteistä on männyllä ja männällä?
Oletko koskaan istuttanut hongan taimia?
Tiedätkö mikä on saksankuusi tai ulkomaannäre?
Entä elämänpuu?

Jos et päässyt puusta pitkälle tai arvaukset menivät päin mäntyä, Aristoteleen kantapään jakson "Havupuiden nimet männystä petäjään" voi kuunnella tästä.

Lehtipuiden nimistöä pohdittiin samaisessa ohjelmassa jo toukokuussa.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Latva ja juuri


Vaikka kasvukausi kului vihreällä ulkopalstalla, ennätin toki lukea myös vihreitä kirjoja. Yksi kiintoisimmista oli Seppo Vuokon Latva pilviä piirtää.

Meitä jokaista suomalaista kohden metsissämme kasvaa 15 000 puuta. Olemme katajainen kansa, metsästä kotoisin. Siksi onkin kummallista, ettei puukirjallisuutta ole kirjoitettu enempää, etteivät kirjastojemme hyllyt notku puutaruja, -tietämystä, -runoja, -viisautta, -satuja ja -sivistystä.

Seppo Vuokon kirjaa voisi ulkoasunsa ja nimensä perusteella luulla runoteokseksi. Kirjan mottokin on Jaakko Haaviota:

          Terve veljeni koivu! Kaikki koivut ja maa!
          Hulluudestaan ei toivu / puita ken rakastaa.

Sisältö on kuitenkin mitä suurimmassa määrin asiaa: tiukkaa tietoa alkaen puun määritelmästä ja evoluutiosta, biologiaa ja elintoimintojen esittelyä, tuholaisia ja puuaineksen teollista käyttöä. Vuokon teksti sisältää valtavan määrän mikro- ja makrotason tietoa. Kirja vaikuttaakin pyrkimykseltä vastata tyhjentävästi maallikon kysymykseen "Puu - mikä se on?"
 
Moisen vastauksen pituus ja siihen sisältyvän informaation määrä voisi hengästyttää. Yli 30 vuoden kokemus radion Luontoillan asiantuntijana on kuitenkin koulinut Vuokon selittämään ilmiöitä ja vastaamaan kysymyksiin niin, että tavallinen luontoharrastajakin jaksaa pysyä mukana. Toisaalta aineiston laajuus pakottaa myös kompromisseihin. Kasvitieteilijänä Vuokko on omimmillaan ja perusteellisimmillaan puun biologiaa käsittelevissä luvuissa. Niihin verrattuna kirjan loppuosan osuudet puiden tuholaisista tai ihmisen tavoista käyttää puuta jäävät vähemmälle.

Erityisen kiinnostavaa sisältöä ovat maininnat ja pohdinnat vielä melko vähän tutkitusta ja tunnetusta puiden verkostoitumiskyvystä. Miten puut tunnistavat saman lajin? Miten ne suhtautuvat toisiinsa? Lähettävätkö puut toisilleen tietoa juuriensa välityksellä? Muodostavatko puiden juuret metsän tietoverkon, forest wide webin, toimivatko juuret puiden kuitukaapeleina? Entä ymmärtävätkö eri lajit toistensa kieltä? (Muun muassa näistä aiheesta olen lukemassa toista teosta, johon palaan myöhemmin. [Tuov. huom.])

Kirjansa viimeisillä sivuilla Vuokko pohtii metsien ekologiaa, puiden ja metsien tulevaisuutta sekä ilmastonmuutoksen vaikutusta ja puiden sopeutumiskykyä. Mielenkiintoinen yhteensattuma - tai hätkähdyttävä muutoksen nopeuden kuvaaja - on tapaus misteli. Kirjassaan Vuokko toteaa, että "Suomessa misteliä ei kasva, mutta se menestyy jo Tukholman seudun lehtipuissa." Aivan samoihin aikoihin kirjan julkaisun kanssa Turun Sanomat julkaisi uutisen mistelin löytymisestä Ruissalon poppeleista.

PS
Kirjan lopussa mainitaan, ettei siihen tiukan aikataulun vuoksi ehditty sisällyttää hakemistoa, mutta se on ladattavissa kustantajan Maahengen sivuilta. Aikataulun tiukkuus näkyy harmittavasti sivuilla myös joissakin muissa yksityiskohdissa. Mistä kiire sitten johtuukin, lukijana toivoisi, että ansiokkaasti kirjoitettu ja hienosti kuvattu teos saisi myös ansaitsemansa viimeistelyn.


Ja vielä lisäys 23.10.
En ole yksin assosioidessani Vuokon kirjan sen ulkoasun ja nimen perusteella runolliseksi teokseksi. Päätin nimittäin käyttää taannoin saamani kirjakaupan lahjakortin tähän kirjaan, ja tiedustellessani sitä myyjältä, hän suuntasi jämerästi runo- ja aforismihyllylle.