maanantai 21. marraskuuta 2016

Kasvilauluja




Olin viikko sitten kotikonserttissa, jonka punaisena - tai vihreänä - lankana olivat kasviaiheiset laulut. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, kasvit eivät ole mitenkään eriskummallinen laulunaihe. Etenkin herkät kukinnot ja huomaavat tuoksut ovat innostaneet niin säveltäjiä kuin sanoittajia. Eräästä kuuluisimmista kirjoitin helmikuussa.

Ruusut, kielot ja kukkivat tuomet ovat ilmiselvää laulujen ainesta. Männyt ja kuuset ovat juurtuneet niin kansanlauluihin kuin klassisiin kappaleisiin.

Mutta oletko kuullut laulua nukkahörtsöstä, nyylähaarikosta tai närvänästä? Onko kukaan innoittunut rohtonenätistä? Entä eivätkö myös kierumatara tai kärsäkoiso ansaitsisi omat viisunsa?

Liza Guzziballo ja Encore-orkesteri tarjosivat harmaaseen marraskuun iltaan valoa, vihreyttä ja vipinää ja nostivat parrasvaloihin näitä kasvimaailman unohdettuja lajeja.

Yhteen iloisesti elintilaa valtaavaan lajiin voit tutustua täällä ja lisää aiheesta lukea Liisa Kuusipalon kotisivuilta.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Salatut elämät



Kirjakaupan hyllyjen välissä samoillessani kuulin toisen kirjamaailman vaeltelijan tiedustelevan teosta, jossa kerrotaan puiden sieluista. Olin varma siitä, mitä hän tarkoitti. Kyseessä oli ilman muuta kirjasensaatioksikin sanottu saksalaisen Peter Wohllebenin Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä.

Jo aiemmin kirjoitin Seppo Vuokon kirjasta Latva pilviä piirtää, jossa pohdittiin puiden verkostoitumista, tiedon välitystä ja aistimaailmaa. Wohlleben menee kirjassaan pidemmälle ja syvemmälle. Hän puhuu puiden makuaistista, kiihtyneistä varoitushuudoista, mykistä yksilöistä.

Ihmismaailman termit tekevät monesta ilmiöstä tieteellistä selostusta helpommin ymmärrettävää. Silti vierastan muiden lajien ominaisuuksien tarkastelua ihmiselämän merkityksistä käsin ja kaikkien lajien elintapojen kuvaamista inhimillisin termein. Korvissani ja mielessäni särähtävät esimerkiksi ilmaukset, joissa "- - puut imettävät vauvojaan" tai "tekevät tarpeensa".

Ehkä puiden maailmaa on niin vaikea ymmärtää - ja sanoittaa - sen vuoksi, että niiden elintavat ylittävät monella tapaa käsityskykymme. Avaruudelliset ja ajalliset ulottuvuudet ovat huikeita: kymmeniä metrejä, satoja vuosia, miljoonia siemeniä. Myös yhteinen kieli puuttuu. Suomalaiseen painokseen alkusanat kirjoittaneen Anni Kytömäen sanoin
"Emme kuule juurten ja sienirihmastojen maanalaista kuhinaa. Emme haista lehtien ja neulasten puhkumia kemiallisia viestejä eli puiden rupattelua. Emme kuule, kun vesi nousee rungon sisällä - -"
Käsityksemme mukaan kasveilla ei ole aivoja ainakaan siinä mielessä kuin me ne tunnemme. Jollain tavalla ne pystyvät kuitenkin varastoimaan ja soveltamaan hankittua tietoa. Wohllebenin antaa kirjassaan esimerkin australialaisesta tutkimuksesta, jossa tuntokasvin lehdille tiputettiin toistuvasti vesipisaroita. Aluksi lehdet toimivat totuttuun tapaan sulkien lehtensä, mutta jonkin ajan kuluttua havaittuaan ärsykkeen haitattomaksi jättivät lehtensä auki. Yllättävintä kuitenkin oli, että tuntokasvit "muistivat oppimansa" vielä viikkojen kuluttua.

Ilman mystifioimistakin selvittämättömiä ilmiöitä puiden elämässä siis riittää. Esimerkiksi puiden vesitalous on säilynyt pitkään arvoituksena. Millä voimalla vesi nousee latvaan? Syntyykö juuristossa riittävän suuri paine vai lehdistössä tarpeeksi kova imu? Vuokon kirjassa ratkaisuksi löydetään veden pintajännitys, Wohlleben jättää lähdeviitteisiinsä nojaten asian avoimeksi.
"Monet kysymykset jäävät toistaiseksi vastausta vaille. Ehkäpä tiede on menettänyt yhden hyvän selityksen mutta samalla saanut uuden arvoituksen ratkottavakseen. Eikö se ole vähintäänkin yhtä hienoa?"
Puiden "tunteiden ja viestinnän" ohella Wohlleben käsittelee kirjassaan myös puiden ja muiden lajien suhdetta. Puut tarjoavat elinympäristön ja elämisen edellytykset monelle metsässä tai sen liepeillä asuvalle lajille. Ihmislajin kannalta erityisen merkitykselliseksi on viime vuosina nostettu puiden ja metsien tarjoama aineeton hyöty: metsässä oleskelun elvyttävyys.
"Hoitoalueeni suojelluissa lehtimetsissä liikkujat kertovat tuon tuostakin, että metsässä olo ilahduttaa sydäntä ja että he tuntevat olevansa siellä kuin kotonaan. Havumetsissä ei heidän mukaansa herää samanlaisia tuntemuksia."
Tässä havainnossa lienee kysymys Suomen ja Saksan metsien eroista. Keski-Euroopassa monet havumetsät ovat istutettuja, minkä metsässä kulkija Wohllebenin mukaan jollain tasolla myös aistii.

Saksalainen metsänhoitaja kun on, Wohlleben käyttää esimerkkilajeinaan enimmäkseen pyökkiä ja tammea, niiden elämänkiertoa, kumppaneita ja tuholaisia. Kohteliaasti hän kuitenkin viittaa myös Suomeen suomenkielisen painoksen esipuheessa:  "Aina kun juon aamukahvia, minä muistan Suomen metsät". 

tiistai 8. marraskuuta 2016

Ikuiset kivet



Ihminen on onnistunut rakentamaan kivestä huikeita rakennelmia: Kiinan muuri, Egyptin pyramidit, Hadrianuksen valli...  Sukupolvien sitkeyttä ovat vaatineet myös pohjoisia peltolohkoja reunustavat kiviaidat.

Norjan Jærenissa vanhimmat kiviaidat ovat peräisin rauta-ajalta 1500 vuoden takaa. Jærenin kiviaidat on nähtävissä Ylen Areenassa vielä vajaan kuukauden ajan. Kuva on kaappaus ohjelmasta.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Syyslehtiä


Jo keväällä kuului kummia. Postinjakajat pikakoulutettiin (?) nurmikonleikkaajiksi, lääkkeiden jakajiksi ja ruuan toimittajiksi. Syksyn tullen nurmikonleikkuu vaihtui sitten yhtä luontevasti (?) haravointipalveluksi. Ja näin se käy!

Postin sivuilla kerrotaan muun muassa, että
  • Haravointipalvelu käsittää kaksi käyntikertaa valitseminasi tiistaipäivinä syys-marraskuussa. Voit valita haravoinnille 30 tai 60 minuutin keston. Palvelu toteutetaan valitun ajan puitteissa asiakkaan haravalla.
  • Jos tiistaina sataa, tai haravointia ei jostain muusta asiakkaasta johtumattomasta syystä pystytä tekemään tiistaina, niin korvaava käynti pyritään tekemään perjantaina. 
  • Haravointipalvelu tilataan viimeistään viikkoa ennen ensimmäistä käyntiä.
Haravoinnin lisäksi Postin verkkokaupasta tai myymälästä voi tilata myös lehtien poisviennin.

Jollain tasolla ajatus Postista kuskaamassa lehtiä molempiin suuntiin on hyvin hupaisa. Vie mennessäs, tuo tullessas, haravoi siellä ollessas!

Toisella tasolla sitten taas ei naurata.

Kaikenlainen jakelun laajentaminen sopii luontevasti Postin toimintaan. Moni kaukana palveluista asuva, autoton tai mukavuudenhaluinen iloitsee saadessaan ruuat, lääkkeet, kirjaston kirjat tai suutarista noudettavat kengät suoraan kotiin. Tai vaikkapa keräyspaperin, lasit ja metallit pois kotoa. Nurmikon leikkaaminen tai haravoiminen on kuitenkin jotain ihan muuta.

Miten ruohonleikkureiden työntäjät on perehdytetty eri koneiden ominaisuuksiin? Onko heille teroitettu sitä, ettei puiden runkoja saa missään tapauksessa kolhia? Jaksavatko jakajat työntää leikkuria rinnepihalla kesähelteellä? Mitä jos sataa tiistaina ja perjantaina? Viedäänkö poiskuljetettavat lehdet biokeräykseen? Peräkärryssäkö? Käytetäänkö jätesäkit uudelleen vai ovatko ne kertakäyttötavaraa?

Ainakin jossain päin Suomea kysyntää niin nurmikonleikkuulle kuin lehtien haravoinnille kuulemma löytyy. Palveluntarjoajiakin mahtuisi lisää. Itse toivoisin, että Posti keskittyisi enemmän perustyöhönsä. Olisi hienoa saada ne tuoreet lehdet vaikka ennen puoltapäivää, satoi tai paistoi.