lauantai 17. joulukuuta 2016

Puutarhasuunnittelua

Tämä olikin kinkkinen, hän sanoi ja levitti auki edessään olevan paperin. Ilta-aurinko, pohjoiseen viettävä rinnetontti. Miten sellaisessa paikassa voi kasvaa mikään, isä sanoi esittäen kysymyksen pikemminkin itselleen kuin minulle. En yrittänyt vastata. Nurmikosta pitää tehdä erittäin tiheä ja käytävät päällystää kivillä, kastelun kanssa täytyy olla varovainen. Tiedätkö, että sen tuntee kun on tehnyt parhaansa, kun koittaa hetki jolloin piha on jätettävä luonnon armoille, jolloin on luotettava siihen että lopputulos toimii.
Mutta sehän on vain pelkkä piha, sanoin. Niin, isä sanoi, se on pelkkä piha.
Tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita kritisoitiin muun muassa tiettyjen kaupunkien tai kustantamojen suuresta osuudesta. Viheralan ihminen ei moisiin pikkuseikkoihin takerru, vaan näkee teoksissa suuremman trendin: kahdessa kirjassa kuudesta sivutaan nimittäin puutarhasuunnittelua.

Peter Sandströmin Laudaturissa pihoja ja puutarhoja suunnittelee tilaustyönä kertojan isä, joka
- - piirsi ohuille arkkitehtipapereille, materiaalille, jota tilattiin Herlerin kirjakauppaan nimenomaan häntä varten, valtaville paperiarkeille, jotka toimitettiin rullille kärittyinä pitkissä pahviputkiloissa - - 
Prosessina Sandströmin kuvaama suunnittelu vaikuttaa yksinkertaiselta - ja luvalla sanoen välillä hiukan nurinkuriselta. Jos poika piirsi paperille rastin, olkoon siinä sitten kanukan paikka. Menneinä vuosikymmeninä myös mittatarkkuudeksi riitti summittainen suuntaa-antavuus.
Kun soon pantu paperille, soon oikeen, hän sanoi. Soon justihinsa sellaanen kun pitääkin olla.
Tekstistä ja sen takaa välittyy kuitenkin kuva ammattilaisesta, joka kuunteli asiakkaan toiveet, toteutti niistä toteuttamiskelpoiset ja kantoi vastuunsa työnsä jäljestä. Ammattilaisen tyyneydellä hän myös totesi hoidon puutteessa villiintymään ja rapistumaan päässeet työnsä tai kokonaan toteuttamatta jääneet suunnitelmansa.

Jukka Viikilän kirja Akvarelleja Engelin kaupungista - jonka Baba Lybeck valitsi voittajaksi - vie kuvitteelliselle, mutta tosipohjaiselle päiväkirjamatkalle 1800-luvun alkupuolen Helsinkiin, jonne saksalainen Johan Carl Ludvig Engel on valittu uuden pääkaupungin uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi. Engel suunnitteli monia Helsingin ikonisimmista 1800-luvun empirerakennuksista, mutta hänellä riitti ymmärrystä kiven ja kaiverrusten lisäksi myös ulkotiloille.
Haluaisin perustaa puutarhan. Vaikea sanoa tarkkaa syytä tälle intohimolle, mutta hetkellinen se ei ole. Kirjakauppias Mayer on saanut toimittaa aiheesta kirjan jos toisenkin.
Opiskeltavaa Engelillä varmasti riitti. Etelä-Suomen olosuhteet poikkesivat odottamattoman paljon aiempien kotikaupunkien Tallinnan, Pietarin ja Berliinin suotuisimmista oloista. Pitkä talvi ja alituinen vilu vaivasivat niin perhettä kuin puutarhaa.
Ensimmäisestä kolmestasadastakymmenestä salkoruusun taimesta selvisi talven yli vain seitsemän. Nämä seitsemän ruusua ovat silmäteräni. Niiden sitkeä kauneus kesti talven koettelemukset niin kuin taisin itsekin kestää. Kaikki kasvattavat keskisessä Euroopassa salkorusuuja, koska on kuultu salaneuvos Goethen harrastaneen niitä puutarhassaan, mutta kuka saa ne kasvamaan täällä pohjoisessa?
Salkoruusuhan on aivan toinen laji, eikä ruusujen sukua ensinkään, mutta Engelin päiväkirjan ruusut tarkoittanevat tämän päivän kielelle käännettynä köynnösruusuja. Vaikka helsinkiläiset kurkkivat aidan yli nähdäkseen arkkitehdin puutarhan, eivät sinne istutetut eksoottisen oloiset kasvit saaneet osakseen varauksetonta ihailua, mikä sitten närkästyttikin Engeliä.
Tänään minulla oli puutarhavieraana kirkkoherra. Kun hän kumartui salkoruusujeni puoleen, en tiedä kumpaan hän keskittyi enemmän: tuoksuun vai piikkien varomiseen. Nenäni ei haista mitään, hän toisti kuin kottarainen. Vahinko hänen nenäänsä.
Arkkitehti Engelin päivätyönä olivat rakennukset, joiden piirustukset täytyi hyväksyttää itsellään keisarilla. Bulevardin puutarha oli sitä vastoin hänen oma yksityinen projektinsa, jossa hän saattoi toteuttaa vapaasti haaveitaan ja näkemystään - tai ainakin niin vapaasti kuin Suomen ilmasto antoi myöten.

Viikilän Engelillä oli arkkitehtinä varmasti näkemystä tilasta ja sen jakamisesta, näkymälinjojen avaamisesta ja sulkemisesta, muodoista ja väreistä, valosta ja varjosta. Oletettavasti hän hallitsi kovat materiaalit rakennusten lailla myös puutarhassa ja osasi ottaa huomioon muun muassa routimisen suunnitellessaan sinne kivimuureja, portaita, portteja ja aitoja. Kasvien ja kasvutekijöiden suhteen hänen tietonsa olivat kuitenkin puutteelliset. Kolmensadankymmenen epävarmasti talvehtivan kasvin tilalle vaihtoehtoja olisi kannattanut kysellä joltakulta puutarhoja työkseen suunnittelevalta - vaikka sitten siltä Sandströmin kirjan puutarhurilta.


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Ankkajuoksua


Puolitoista kuukautta sitten kerroin Saksassa tapaamistani juoksuankoista, joita sain tosin ihailla lähinnä niiden pyrstöpuolelta.

Näitä vauhdikkaita etananjahtaajia on hankkinut puutarhaansa myös kaikkien pienviljelijöiden unelmavävy, bonderøven Frank.

Liikkuvaa kuvaa juoksuankoista on katsottavissa Tanskalainen maajussi -sarjan uusimman tuotantokauden jaksosta numero 11 aina loppiaiseen saakka.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Omaa parsaa


Näinä yltäkylläisen tarjonnan aikoina ruokakaupoissa on joulukuussakin kypsiä mansikoita ja tuoretta parsaa. Jatkuva saatavuus latistaa mielestäni monta ruoka-ainetta sesonkiherkusta lähinnä säilykkeen oloisiksi tuotteiksi.

Itse maltan odottaa omilla leveyspiireillämme kasvaneiden kasvisten satoaikaa.

Parsaa on viljelty maassamme jo viitisensataa vuotta, mutta useimmiten viljely on ollut hyvin pienimuotoista. Suurin osa kauppojen hyllyillä myytävästä parsasta onkin tuontitavaraa. Vaikka lämpimämmissä, pidemmän kasvukauden maissa satoa saadaan meihin verrattuna kolminkertainen määrä, riittää kotimaiselle parsalle kysyntää.

Suomessa parsaa viljellään ammattimaisesti lähinnä Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan tiloilla. Yksi pohjoisempi poikkeus on monipuolisen tuotevalikoiman liperiläinen Puromäen puutarha.

Puromäen tilan yrittäjän Hanne Kinnusen Parsaa omasta pihasta ilmestyi kuluvan vuoden tammikuussa Minervan kustantamana. Kirja paikkaa suomalaisten viljelyoppaiden parsapehkon kokoisen aukon. Sen viljely- ja kasvatusohjeet kumpuavat kirjoittajan omasta kokemuksesta ja soveltuvat niin ammattiviljelmille kuin parin juurakon kotipuutarhaan. Parsamaan perustamisen ja hoidon lisäksi tutuiksi tulevat yleisimmät lajikkeet ja sadonkorjuu. Mahdolliset ongelmat ja niiden ratkaisut tiivistetään näpäkäksi taulukoksi.

Kirjan viimeisillä sivuilla on toistakymmentä parsa- ja lisukereseptiä aina klassisesta hollandaise-kastikkeesta trendikkäisiin hortoherkkuihin. Monien ruokakirjojen parasta antia on niiden kuvitus. Myös tässä kirjassa joensuulaisten keittiömestareiden kehittelemien annosten valokuvat tuoksuvat ja tirisevät.

Muu kirjan kuvitus onkin sitten sekalaisempaa seurakuntaa, mikä johtunee osin siitä, että kuvat näyttävät useasta eri lähteestä poimituilta. Työvälineistä kertovassa luvussa tärkeimmäksi kaluksi mainitaan parsaveitsi. Puutarhan peruspakista moista ei löydy, joten olisin toivonut veitsestä sivulle maininnan lisäksi myös kuvan kaikille tutun Fiskarsin lapion sijaan.

Villiparsaa käsittelevässä kappaleessa kerrotaan, että "Joskus myös Suomessa näkee myynnissä erään luonnonvaraisena kasvavan kasvin (Ornithogalum pyrenaicum) versoja villiparsana." En tiedä miksi suomenkielinen nimi on jäänyt tästä kohden puuttumaan, kun sellainen lajille kuitenkin löytyy. Suomen luonnossa kasvia ei kuitenkaan tavata, sillä kuten jo pyreneidentähdikin nimestä voi päätellä, luontainen esiintymisalue on ihan muilla mailla.

Kirja on oiva viljelyopas, jonka selkeät ohjeet innostavat kasvattamaan herkkua itse - kunhan kevät koittaa.