lauantai 8. huhtikuuta 2017

Maatiaisten matkassa


Viikko sitten olin Kuopiossa puutarhapäivässä, jonka järjestelyistä vastasivat Pohjois-Savon martat, Kuopion puutarhaseura, Hyötykasviyhdistyksen Kuopion alaosasto  ja Kuopion kansalaisopisto. Tapahtumassa vieraili yli 600 hymyilevää ja silminnähden innostunutta kotipuutarhuria.

Minut oli pyydetty päivään mukaan luennoimaan itsellenikin oikein mieluisasta ja rakkaasta aiheesta, nimittäin perinnekasveista.

Mitä ne perinnekasvit - tai maatiaiskasvit - sitten oikein ovat?


Maatiaiskasvi – tai kotoisemmin maatiainen – voidaan määritellä kasvikannaksi, jota on viljelty tietyllä alueella jo ennen tieteellistä kasvinjalostusta, käytännössä vähintään 50 vuoden ajan. Sitä, onko jokin tietty kasvi maatiainen vai ei, ei pysty päättelemään sen nimen tai aina edes ulkonäön perusteella. Tarvitaan sukuselvitystä, tietoa taustoista. Vanhanaikaisen oloinen kukinto ei välttämättä tee lajista perinnekasvia eikä perinteiseltä kuulostava nimi takaa vuosikymmenten paikallista viljelyhistoriaa. Viittakurjenmiekkoja, akileijoja tai juhannusruusuja ovat yhtä lailla 70 vuotta vanhaa keskisuomalaista kantaa kuin 5 vuotta nuorta hollantilaista kantaa olevat yksilöt. Hollannista tuotu juhannusruusu ei kuitenkaan ole suomalainen maatiaiskasvi, vaikka nimitiedot täsmäisivät tieteellistä nimeä myöten. 

Omat maatiaiskasvimme ovat kehityshistoriansa aikana sopeutuneet suomalaisiin äärioloihin, haastaviin maaperä- ja ilmasto-olosuhteisiimme. Vuodet ja vuosikymmenet leveysvyöhykkeillämme ovat karsineet ja karaisseet, sukupolvi sukupolvelta selviytymisen kannalta tarpeelliset ominaisuudet vahvistuneet. Maatiaiset ovat kehittyneet pitkäaikaisen viljelyn ja viljelijän tekemien valintojen tuloksena. Kestävyyden ja ulkoisten avujen lisäksi maatiaiskasveilla on myös sisäistä kauneutta: niillä on säilytettävänään tärkeä geeni- ja kulttuuriperintö. 

Vapaasti keskenään pölyttyneet kasvit ovat tuottaneet joukon hieman erinäköisiä jälkeläisiä. Myös kasviyksilöiden perimä on hieman erilainen. Tähän geneettiseen monimuotoisuuteen, valtaisaan ominaisuuksien reserviin ja yhdistelmien mahdollisuuteen perustuvat monet maatiaiskasvien hyvät ominaisuudet. Perinnöllisten ominaisuuksien laaja kirjo on arvokasta aineistoa myös kasvinjalostukselle uusia lajikkeita kehitettäessä. Monimuotoinen perimä kun varmistaa riittävän määrän vaihtoehtoja myös tulevaisuuden tarpeisiin – myös niihin, joita emme vielä osaa edes ennakoida.  

Monimuotoisuuden ohella maatiaisille on tyypillistä niiden vahva paikallinen sopeutuminen – jopa siinä määrin, että joistakin lajeista on syntynyt omia paikalliskantojaan myös Suomen sisällä. Enon kaskinauris, Kainuun musta peruna, Savitaipaleen härkäpapu ja Lapin Puikula ovat syntyneet oman alueensa pitkän viljelyhistorian tuloksena. 300 vuoden viljelyn aikana Puikula on sopeutunut juuri Pohjois-Suomen kasvuoloihin jopa niin täydellisesti, että taantuu nopeasti alueellisia rajojaan etelämpänä perunaruton ja virustautien vaivaamana.

Maatiaiskasvit ovat muuttuvaa ja kehittyvää kulttuuriperintöämme. Elävä perintö kasvaa ja uudistuu ympäristönsä mukana. Maatiaiskantojen säilyminen ja edelleen sopeutuminen vaatii siten niiden viljelyä. Paikallisten maatiaiskantojen kasvattaminen ja lisääminen niiden omalla kotiseudulla on siksi maatiaiskannan ylläpitoa parhaimmillaan.

Suomalaiset maatiaiskasvit ovat myös osa meidän kaikkien yhteistä perintöämme.  Kasvitarinoiden, viljelyhistorian ja kokemusten muistiinmerkitseminen tallettaa tätä päivää tulevaisuuden historiaksi. Vanhojen suomalaisten perinnelajien ja lajikkeiden vaaliminen on elävää kulttuurityötä, joka kukoistaa, kukkii ja kasvattaa.

 

 


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Puutarha-TV

Aina ei jaksa kylvää, kuokkia eikä kastella. Toisinaan on mukavaa vain käpertyä sohvalle ja katsella kun joku muu tekee samoja hommia.

Kyselin jokin aika sitten Ylen asiakaspalvelusta tv:n tämän kevään puutarhaohjelmista, ja sieltä kerrottiin, että tulossa on ainakin(?) seuraavaa.

TV1
Puutarhaunelmia 3.5. alkaen 
Rakkaudesta puutarhaan 21.5. alkaen

Yle Fem
Iloa puutarhasta 22.3. alkaen (tämä siis jo menossa)
Puutarhaperjantai 28.4. alkaen
Puutarhakausi 14.5. alkaen 

Kovin tutulta kuulostaa, mutta samojahan ne puutarhahommatkin tuppaaavat olemaan vuodesta toiseen. Ruudussa ne tosin vaikuttavat sujuvan ihan eri vauhdilla kuin tositarhassa.


Kuva on kaappaus viime vuoden Rakkaudesta puutarhaan -sarjasta, jota isännöi Englannin ehkä tunnetuin tv-puutarhuri Alan Titchmarsh. Alan on alan mies (heh), mutta täytyy myöntää, että pidin huomattavasti enemmän hänen aikaisemmasta ja asiapitoisemmasta sarjastaan Puutarhurin ABC. Siinä ei ollut ainuttakaan nyyhkytarinaa, lähikuvaa pihansa muutoksesta yllättyneiden omistajien ilmeistä tai Oh my god -huudahdusta. Kaikki vakiokamaa Rakkaudesta puutarhaan -sarjan jaksoissa.

Minulle riittäisi ihan vaan se puutarha.



lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kevätaika


Earth hour sammuttaa illalla valot tunniksi. Ensi yönä siirretään kelloja kohti kesää.

Kasvit eivät ihmisten temppuiluista kellojen ja lamppujen kanssa perusta. Puiden silmut heräävät omaan tahtiinsa, silloin kun ovat siihen valmiita. Vielä hetken aikaa ne ovat piilossa. Vielä ehtii kevätretkelle tunnistamaan lehdettömiä puita ja pensaita ja ihailemaan niiden kaljua kauneutta.


Vaikka luen kirjani mieluiten paperisina, on niiden digitoinnista kieltämättä paljon iloakin. Monet vanhat ja harvinaiset, muutoin hankalasti tavoitettavat julkaisut tulevat vaivatta selailtavaksi omalle pöydälle - tai oikeammin tietenkin näytölle. Yksi arkistojensa aarteiden digitalisoinnissa kunnostautuneista on Helsingin yliopisto, jonka sivuilta löytyy oiva opas talviasujen tunnistukseen. 
"Saattaa sitäpaitsi edellyttää laajemmissakin piireissä löytyvän mielenkiintoa tällaisiin talvidendrologisiin havaintoihin ja keräilyihin ainakin samassa määrässä kuin mihinkä muuhun elollisen maailman ryhmään hyvänsä."
Saattaakos tuota somemmin sanoa. Tekstin ohella kirjassa viehättää sen kaunis ja tarkka piirroskuvitus, digikuvien aikana harvinaista herkkua sekin.

H. Buchin ja A. A. Solan Suomen talvikasvio - Tauluja lehtensä varistavien puuvartisten kasviemme määräämiseksi talvitilassa ilmestyi vuonna 1908, ja se on luettavissa ja ladattavissa Helsingin yliopiston digitaalisesta arkistosta tästä. Katsomaan pääset klikkaamalla kohdasta "Avaa tiedosto".