sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kauniita karkulaisia



Rikkaruohosta tekee rikkaruohon se, että kasvi kasvaa ihmisen mielestä väärässä paikassa ja usein myös haittaa niiden haluttujen lajien menestymistä. Siten suuri osa lajeista määrittyykin rikka-, hyöty- tai koristekasviksi eri lailla eri ympäristöissä, ja vain harva kasvi saa kaikkialla haitalliseksi määritellyn vieraslajin statuksen.  

Mikrotasolla tämä toteutuu jo kotipihalla. Omassa puutarhassani päivänkakkarat, hiirenvirnat ja leskenlehdet saavat kaikki armotta häädön kasvimaalta. Siperiankärhön ja siperiankurjenmiekan ryhmässä päivänkakkara on sen sijaan olennaisessa osassa, kun taas hiirenvirna ja leskenlehti eivät ole tämän istutuksen toivottuja vieraita. 'Onni'-pensasruusun seuraan kelpuutan tästä kolmikosta ilomielin hiirenvirnan. Ja pihan laidalla saavat kaikki kakkarat, virnat ja leskenlehdet kasvaa ihan niin kuin itse hyväksi havaitsevat, sillä siellä olen nimennyt ne osaksi kukkaniittyä. 

Taulukkomuodossa lajien hyväksymiseni eli kitkentäkaavio menee siis näin:
Jonkun muun puutarhassa sallimista tarkoittavat ruksit ja nollatoleranssia kuvaavat viivat olisivat varmasti eri paikoissa. Kotipuutarhassa rikkakasvien määrittelyssä kun on paljolti kyse kulttuurista, tottumuksesta, perinteestä, kanssaeläjistä, tavoista, kokonaisuuksien hallinnasta, monimuotoisuudesta, kauneuden käsityksestä... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kotipihaa isompiin ympyröihin siirryttäessä asia menee vielä monimutkaisemmaksi. Jo Suomen kaltaisessa pitkässä maassa kasvuolosuhteet vaihtelevat maan eri osissa niin paljon, etteivät samat määritelmät sovi kaikkialle. Omalla kasvimaalla varsin vaarattomalta vaikuttavat juurekset valtaavat Varsinais-Suomessa tienvieriä niin, että Aamulehti uutisoi aiheesta jo Onko tässä uusi lupiini? Pitäisikö palsternakka sitten julistaa vieraslajiksi ja lainsuojattomaksi aina, kun se kasvaa puutarhan ulkopuolella?

Mitä enemmän loikitaan ilmastovyöhykkeiden, maiden ja maanosien yli, sitä kauempana lajin haitallisuuden määritelmät saattavat olla toisistaan.

Englannissa aamuvarhain pellollaan liikkuvat maanviljelijät hieraisivat varmasti silmiään huomatessaan hassun suomalaisen turistin kuvaamassa rikkaruohoja. Eikö maasta todellakaan löydy mitään muuta kuvattavaa?

Jo Etelä-Ruotsissa ja Ahvenanmaalla peltojen rikkalajina kasvava silkkiunikko ei kuitenkaan pilkuta itäsuomalaisia peltoja ja joutomaita. Meillä se täytyy varta vasten kylvää, hullua tai ei.


Unikoiden hulmahtelevista helmoista ja kesän tanssiaisista voi lukea lisää Kodin Pellervon sivuilla ilmestyvästä Mullan lumo -bolgistani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti